Valmistun tän vuoden lopussa tradenomiksi. Sitten lähden ulkomaille. Tai niin ainakin olen mielessäni päättänyt. Halusin aloittaa blogin kirjoittamisen, jotta tämä unelma kanssa toteutuisi. Olen luonteeltani niin ujo hannari, ettei tällainen repäisy ole itsestäänselvyys. Mutta ehkä jos kirjoitan siitä kuukausittain, viikoittain tai ehkä jopa päivittäin, niin unelma pysyy koko ajan mukana ja on ehkä siten helpommin toteuttettavissa. Yeh right. Ketä mä huijaan. Katotaan ensi vuoden tammikuussa, niin istun kuitenkin täällä räntäisessä Suomessa. Toivottavasti on edes karkkia.
No niin siis. Miksi haluan lähteä ulkomaille ja mitä tekemään? En tiedä, mistä tämä sydäntä polttava kipinä on oikein lähtenyt liikkeelle, mutta mulla on valtavan suuri kiinnostus reissailua ja vieraita kulttuureja kohtaan. Olin keväällä 2007 vaihdossa. Siitä onkin syytä olla ylpeä. Se oli ensimmäinen taisteluvoitto sodassa hiljaista ja ujoa naisen alkua vastaan. Mutta siis palan ja savuan halusta lähteä ulkomaille. Sen takia sinne haluan. Ja ajankohta on ehkä paras mahdollinen. Koulu on päättynyt, ja vakituinen työ ei ole vielä osana elämää. Vaikeatahan sitä on sitten enää repäistä kun on vakkari työpaikka. Toiseksi mulla ei ole sitä parempaa puoliskoa vielä riesana. Mitä ihmettä mä olen sinne ulkomaille sitten lähdössä tekemään? Kaivamaan nenää? No en varmaan. Haluun lähteä reissamaan ja näkemään paikallista elämää. Ei yöpymisiä 5 tähden hotelleissa ja lekottelua turistirysissä. Sen sijaan haluisin elää paikallisten joukossa heidän arkipäiväistä elämäänsä, tehdä erilaisia hanttihommia, hankkia runsaasti uusia ystäviä ja kokemuksia. Kokemuksia, kokemuksia, kokemuksia. Onpahan sitten jotain, mistä kertoa kiikkustuolissa.
Kerronpa nyt kahdesta suurimmasta esteestä tämän unelmani tiellä. Ensimmäisenä on matkaseura. Fakta on, että tuolle matkalle en tule yksin lähtemään. No way hosay. Onhan mulla kavereita, ystäviä ja sisaruksia. Mutta, mutta. Kaikilla on semmonen elämäntilanne, ettei tämmönen ulkomailla seikkailu tule kyseeseen. Toisella on poikaystävä, toiselle työ, toisella ei rahaa, toisella ei kiinnostusta jne. Onnekseni olen saanut yhden potentiaalisen matkakaverin. Pidän niin peukkuja pystyssä, että hän lähtisi mukaani. Tämä kaveri on siitä jännä tapaus, että olin hänen kanssaan ala-asteella parhaita kavereita. Sitten hän muutti 5.luokalla pois ja vasta viime vuoden syksyllä juttelin hänen kanssaan luokkakokouksessa kaikkien noiden vuosien jälkeen. Nyt ollaan pari kertaa kahviteltu ja mesessä puhuttu. Hänkin unelmoi tällaisesta elämää suuremmasta reissusta. Mutta pystyisikö tuollainen matka onnistumaan tämmöisen ihmisen kanssa, jonka on vasta vähän aika sitten löytänyt uudelleen? Toinen este on perheeni. Oon tämmönen idari tapaus, joka kuuntelee aika paljon, mitä vanhemmat sanoo. Vaikkei pitäisi. Ei enää tässä iässä. Jotenkin kuitenkin luulen, että äitini vain olisi onnellinen, jos uskaltaisin lähteä maailmaa tutkimaan. Iskälle nyt se varmaan olisi pahempi pala, mutta hän ei kyllä tunteistaan puhu, joten vihreä valo siltäkin suunnalta. Mutta siskoni! Oi siskoni mun. Olen tullut hänen kanssaan muutaman vuoden aikana todella läheiseksi. Miten voisin jättää hänet nyt?
MUTTA MITEN VOISIN OLLA LÄHTEMÄTTÄ?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti