maanantai 30. kesäkuuta 2008
Vähän väsyttää vieläkin
Töihin on tullut eräs todella komea kesätyöntekijä. Harmi vain, että hän on vähän pomottajatyyppiä. Ja ehkä vähän liian neitimäinen mun makuun. Onpa edes jotain silmäniloa.
Kuulin tänään mielenkiintoisen uutisen radiosta. Ulkomailla suoritettuja opintoja ei arvosteta Suomessa kovinkaan paljon. Toisinsanoen ne, jotka ovat suorittaneet ulkomailla jonkun tutkinnon, saavat nihkeän vastaanoton suomalaisilta työnantajilta. MITÄ IHMETTÄ? Luulisi, että koko ajan kansainvälistyvässä toiminnassa ARVOSTETTAISIIN kansainvälistä kokemusta.
Ostin tänään superhienon adidaksen verkkatakin. Hintaa jäi semmoinen 64 ekua, vaikka takki oli alennuksessa (oikea hinta jotain 85 euroa). Mutta on se hieno!
Cloverfield: Tätä leffaa on vaikea arvostella. Jotenkin se muistuttaa osin (osaatteko arvata miltä osin?) Godzillaa. Ja Godzilla on perseestä. Mutta oli tässä jotain kiehtovaakin. Ihanaa oli nähdä paljon uusia tuoreita kasvoja. Kukaan näyttelijöistä ei ollut järin tuttu. Elokuva on pituudeltaan tosi lyhyt (85 minuuttia), eli ehkä jotain olisi vielä voinut keksiä. "Something Has Found Us".
Ainiin. Lauantaina lukioihastukseni meni ohi. OHI. Ville mikset tullut hakemaan mua?!
perjantai 27. kesäkuuta 2008
GOSSIP GIRL
Olenpa idiootti ja olen vasta nyt alkanut seurata Gossip Girliä. Metsästän jaksoja epätoivoisesti netistä. Tällä hetkellä olen 7. jaksossa. Päätin ensin, etten ala katsoa koko sarjaa, mutta kuinkas kävikään. Jäin jotenkin kummasti koukkuun! Help me!Saan ehkä auton. Ihka oikean auton. En sitä pyytänyt, iskä sen haluaa ostaa? Kysessä ei ole mikään Ferrari vaan perusautonräppänä, jolla pääsee eteenpäin ja jos hyvin käy niin tarvittaessa myös taaksepäin. Vakuutusmaksuja ja bensakuluja odotellessa.
Olin eilen siis iltavuorossa ja mikä hässäkkä olikaan! Olisi voinut olla lisää väkeä illassa töissä. Nyt meni ylitöiksi.Tänään on illalla vielä varmaan enemmän asiakkaita liikkeellä, joten saas nähdä, kuinka pitkään joudun jumittamaan töissä.
Lauantaista ei ole vielä tietoa. Lähetän tänään tekstiviestejä ja katsotaan tuleeko huomisesta mitään. Olen kyllä huomenna töissäkin, joten vähän saattaa väsyttää illasta, mutta katsotaan. Suuntana olisi mitä todennäköisemmin Onnela, ja olen sitä paikkaa niin täynnä. Mutta minkäs teet? Olen loppuvuodesta syntynyt, joten moniin paikkoihin on lauantaisin 22 ikäraja ja mä en niihin pääse.
Olen alkanut unelmoida pienestä lomamatkasta. Siis vaikka että lähtisi viikonlopuksi käymään jossain. Ryanairilla pääsisi halvalla hinnalla Riikaan, Bremeniin, Dubliniin, Frankfurtiin, Lontooseen ja Milanoon. Näistä kiehtoisi Riika minua eniten tällä hetkellä.
torstai 26. kesäkuuta 2008
Sekametelisoppa
Tuli tässä mietittyä, kuinka dissaan aina tutkintoani. Tradenomeja valmistuu pilvin pimein, se on totta. Näin ollen työpaikkoja on kiven alla, se on totta. Mutta eipä mene sen paremmin kavereillakaan (muutamaa poikkeusta lukuunottamatta). Eräs kaverini opiskelee yliopistossa taloushallintoa. Hän kun etsi kesätöitä, ihmeteltiin, eikö hän opiskele lainkaan markkinointia. Hän juuri valitsi taloushallinnon, koska markkinointi on "huuhaa" ala, jolla on jo PALJON osaajia. He kuulemma naureskelevat ryhmänsä kanssa markkinoinnin opiskelijoille. Kiva tietää... Toinen kaverini aloittaa pukuompelijan opinnot. Pukuompelijan?! Johan koko ompeluala on koneistunut niin, että ei sieltä kyllä kovin helposti mitään töitä saa. Ja pukuompelija?! Ihmettelenpä vaan. Eräs tuttuni opiskelee sisustusalaa. Kaikki olisi muuten hyvin, mutta työtilanne ei näytä hyvältä sen takia, että tämän alan ammattiedustajia palkataan muista maista halvemmalla tekemään tätä työtä. Nice. Yksi tuttu on merkonomi. Jos tradenomi on yhtä tyhjän kanssa niin merkonomi on sitten???
Ja sitten onnistujiin (onnistujaan). Lapsukaiset tässä on tulevaisuuden ala.
Sairaanhoitaja. Tällä alalla riittää töitä. Valinnanvaraakin on. Ulkomaatkin ovat mahdolliset. Palkka on huono. Uusi lakko kehiin vain. Ja hei, tosiaan sinne ulkomaille voi lähteä ainakin paremman palkan perässä.
Siinä hieman ammatinohjausta teille.
Olen miettinyt eri yrityksiä, joille voisi alkaa lähettää hakemuksia jossain vaiheessa kun valmistuminen on ensin varmistunut. Nämä ovat siis ulkomaalaisia suuryrityksiä. Vaikeinta tässä tulee olemaan se, että JOS siis JOS saan kutsun haastatteluun niin sitten se on tehtävä ulkomaanmatka. Tuskin puhelinhaastattelun perusteella palkataan. Tai mistä minä tiedän, mikä käytäntönä yleensä on.
Asiasta toiseen. Missä aurinko on? Mikä kesä tämmönen muka on? Hä? En tykkää ollenkaan. Pari viikkoa sitten kun alkoi satamaan eräs asiakas sanoi, että hänestä on mukavaa, että välillä sataa kuumien helteiden jälkeen. Tässä on nyt mennyt ja pari viikkoa niistä helteistä. Eiköhän olisi aika sen arskan jo tulla takaisin.
Lauantaina voisi kyllä lähteä baariin niin kuin jo eilen taisin mainita. Kenen kanssa? Se on se vaikein kysymys. Eräs tuttuni on aina valmis lähtemään, mutta en oikein tykkää siitä, että lähdetään pelkästään kahdestaan. Hänellä on tapana iskeä ihan aina joku poika. Kiva siellä sitten hillua yksin. Joku kolmas olisi siis saatava mukaan. Tässä baariin lähtemisessä on muuten yksi pelko. Analysoin kyllä kaikkea ihan liikaa. Tässä se tulee ilmi. Eli mietin, että mitä jos tapaankin siellä jonkun (vaikka eihän baarista sitä oikeaa löydetä, vai löydetäänkö?). Mitäs sitten käy ulkomaansuunnitelmille. En ole ikinä halunnut olla se säälittävä tytönhupakko, joka jättää oman elämänsä elämättä jonkun toisen takia. Näin siinä kuitenkin kävisi, jos sieltä löytyisi se joka tuntuu o.i.k.e.a.l.t.a.
Lopuksi Romeo and Juliet by The Killers (Dire Straits cover) kuunnelkaapa ja ihastukaa!!!!!
A lovestruck Romeo, sings the streets a serenade
Laying everybody low with a love song that he made
Finds a streetlight, steps out of the shade
Says something like, "You and me, babe, how about it?"
Juliet says, "Hey, it's Romeo, you nearly gave me a heart attack"
He's underneath the window, she's singing
"Hey, la, my boyfriend's back
You shouldn't come around here, singing up people like that
Anyway, what you gonna do about it?"
Juliet, the dice was loaded from the start
And I bet, and you exploded in my heart
And I forget, I forget.. the movie song
When you gonna realize, it was just that the time was wrong, Juliet?
Come up on different streets, they both were streets of shame
Both dirty, both mean, yes and the dream was just the same
And I dream your dream for you and now your dream is real
How can you look at me, as if I was just another one of your deals?
Well, you can fall for chains of silver, you can fall for chains of gold
You can fall for pretty strangers and the promises they hold
You promised me everything, you promised me thick and thin, yeah
Now you just say, "Oh, Romeo, yeah, you knowI used to have a scene with him"
Juliet, when we made love, you used to cry
I said, "I love you like the stars above, I love you till I die"
And there's a place for us, you know the movie song
When you gonna realize, it was just that the time was wrong, Juliet?
I can't do the talk, like the talk on the TV
And I can't do a love song, like the way it's meant to be
I can't do everything, but I'd do anything for you
I can't do anything except be in love with you
And all I do is miss you and the way we used to be
All I do is keep the beat, and the bad company
And all I do is kiss you, through the bars of Orion
Juliet, I'd do the stars with you any time
Juliet, when we made love, you used to cry
I said, "I love you like the stars above, I'll love you till I die
"There's a place for us, you know the movie song
When you gonna realize, it was just that the time was wrong, Juliet?
A lovestruck Romeo,kristinas dopeee he sings the streets of serenade
Laying everybody low with a love song that he made
Find a convenient streetlight, steps out of the shade
He says something like, "You and me, babe, how about it?"
keskiviikko 25. kesäkuuta 2008
Töissä oon ollut
Opinnäytetyön kysely loppuu perjantaina. Sitten alkaa vähitellen vastausten analysoiminen. Kyllä se tästä. Kai.
Tulevaisuuttakin on miettinyt paljon. Ehkä siksi, että yhä useimmat ihmiset kysyvät, että mitäs meinaan tehdä koulun loppumisen jälkeen.
Sain hyvän vinkin eräältä esimieheltäni. Tämä suunnitelma edellyttäisi kyllä ensin Suomeen jäämistä, jonka jälkeen mahdolliset ulkomaankomennukset tulisivat. Hänkin on muuten koulutukseltaan tradenomi ja sanoi, että kyllä niitä töitä löytyy, kunhan vaan on aktiivinen. Tradenomi=työtön, ei ehkä siis pidäkään aina paikkaansa.
Been so busy!!!!
Captivity: Liian ennalta arvattava! Miinusta saa myös pääosan esittäjä Elisha Cuthbert, joka ei ole näyttelijä nimeksikään. Just a pretty face. Elokuva muistuttaa hieman Sawia, vaikkei läheskään ole yhtä raaka. Tässäkin on kuitenkin oleellisena osana ihmisten ohjailu ja kiduttaminen. Keskitasoista kuraa, joka menee luppoajan viihteenä.
Sekaisin suhteessa: Ben Stiller on aina hauska ja vielä hauskempi kuin samassa leffassa näyttelee hänen oma isänsä Jerry Stiller. Ja ketäs muuta Jerry Stiller esittää tässä elokuvassa kuin Ben Stillerin isää. Juttu menee niin, että Eddie (Ben Stiller) tapaa Lilan (Malin Akerman) ja he säntäävät naimisiin. Häämatkalla Eddie kuitenkin näkee, millainen ihminen Lila tosiasiassa on. Oman määräilevän ja oikukkaan vaimonsa luota Eddie ajautuu toisen naisen eli Mirandan luo, jota esittää Michelle Monaghan. Eva Longoria vilahtaa elokuvan lopussa. Summa summarum: ihan kiva.
Premonition: Mitenkä musta tuntuu, ettei kriitikot tykkää ollenkaa Sandra Bullockista? Teki se ihan minkälaisen leffan vaan niin aina on jotain valittamista. Premonition on jännityselokuva, mutta ei se kovin jännittävä kylläkään ole. Syy ei ole Bullockin vaan huonon juonen. Ihan typerä kuvio. Plussia tulee lopetuksesta, joka ei ole niin so happy niin kuin AINA tuntuu elokuvissa olevan ja miespääosan esittäjästä Julian McMahonista. Se on vaan niin pahis.
The Incredible Hulk: En halunnut mennä katsomaan tätä, mutta mut lähes pakotettiin. Ja niinhän siinä kävi, että melkein nukahdin sinne teatteriin. Elokuva on aivan liian pitkä. Edward Norton on mun lempparinäyttelijöitä, joten sitä en pysty puolueettomasti arvostelemaan. Liv Tyler on palkattu näyttelemään pakollista naisen roolia elokuvassa. Hänen roolisanoihinsa lukeuu lauseen "Bruce. Oh, Bruce" hokeminen. Hulk näyttää epäaidolta (miten se nyt voisi aidolta näyttääkään) että yököttää. Elokuva loppuu mielenkiintoisesti. Seuraavassa Hulkissa vastustajana nähdään varmaankin kukas muu kuin Iron Man.torstai 12. kesäkuuta 2008
Banking
Surffailen tässä samaan aikaan muuten monsterin sivuilla (www.monster.fi). Siltä löytyy ihan tuhottamasti vapaita työpaikkoja ulkomailla. Ajattelin katsastaa nyt ensin sen pankkialan, josta jo aikaisemmin kerroinkin.
Yksi hyvä tapa startata ura olisi varmasti Customer Assistant (Community Banking). Eli hommiin kuuluu kaikenlaiset asiakaspalvelutehtävät. Vaatimuksena näyttäisi olevan aikaisempi kokemus myynnin tai asiakaspalvelun alalta. Sitähän meikätytöltä löytyy! Samaa työtä löytyy myös nimikkeellä Customer Banking Adviser. Palkka näissä töissä ei päätä huimaa. Keskimäärin kuukausipalkka olisi noin 1600 euroa. Mutta jos tällaisella työllä lähtisi liikkeelle? Tekisi sitä vaikka puoli vuotta/vuoden.
Noita Customer Assistant paikkoja löytyy sivutolkulla. Ehkä sellaiseen työhön olisi helppo päästäkin, kuin työntekijöistä on tuollainen pula.
Suomessahan pankit palkkaavat myös paljon ihmisiä tällä hetkellä. Ainakin tradeja. Luokaltani oli useampi henkilö suorittamassa työharjoittelua pankissa, ja jokainen on saanut kesätyömahdollisuuden ja yksi ainakin vakituisen työpaikan.
sunnuntai 8. kesäkuuta 2008
London calls me?

Sicko/Juno

Sicko-Aivan Sairasta: Amerikassa ei olekaan kaikki niin hyvin kuin miltä näyttää. Ollaanpa onnekkaita kun ollaan synnytty Suomeen. Ei tarvitse miettiä kahden sormenpään lähtiessä irti, että kumman kiinnittämiseen on tarpeeksi rahaa. Dokumentti oli mielenkiintoinen. Eihän tällaista voi tapahtua kehittyneissä maissa ja vieläpä AMERIKASSA. Kannattaa katsoa ja kauhistella terveydenhuollon tilannetta supervallassa.
Juno: Tätä elokuvaa on kehuttu paljon etukäteen. Ja minuun se upposi. 16-vuotias Juno tulee raskaaksi ja päättää antaa lapsen adoptoitavaksi. Tulevat vanhemmat löytyvät sanomalehden ilmoituspalstalta. Tässä komediassa oli uusia tuulia. Juno on kärkäs suustaan, tyypillinen teinihirmu siis ja näitä hänen laukomiaan vuorosanoja on hauska seurata. Ellen Page tekee hyvän roolin. Elokuvasta voi bongata myös Kylmän ringin Schillingerin aka J.K. Simmonsin sekä Jennifer Garnerin.

lauantai 7. kesäkuuta 2008
SEX AND THE CITY (spoil)
Sali täyttyi kaikenikäisistä naisista. Oli nuoria ja vanhoja. Oli tyylikkäitä ja ei niin tyylikkäitä. Oli tuttuja ja ei tuttuja. Kaikki olivat erilaisia, mutta jotenkin tuntui, että katsojilla oli jonkinlainen yhteys keskenään. Niin kuin valtavan iso kaveriporukka olisi tyttöjen kesken tullut katsomaan leffaa. Oli siellä muutama miespuolinenkin henkilö (ehkä viisi kappaletta). Joku luopio oli murtunut ja ottanut poikaystävänsä tyttöjen leffaan.
Leffa oli pitkä ja siihen mahtui siis kaikenlaisia asioita. Tunteita oli laidasta laitaan. Muoti oli vahvasti läsnä joka kohtauksessa, mikä oli odotettuakin. Muutamia juonenkäänteitä tiesin jo etukäteen, vaikka koitin viimeiseen asti sulkea silmäni kaikilta spoilauksilta. Uskoin silti, että minulta on se kaikkein yllättävin juonenkäänne näkemättä. Ja tästä tulee mielestäni koko leffan pisin miinus: ei siinä mitään suurta yllättävää juonenkäännettä olekaan!
Leffa olisi ollut paljon parempi, jos se olisi loppunut jotenkin muuten. Nyt kaikille jäi kaikki hyvin. Happy ending niin sanotusti. Samanthan rintasyöpä ei uusiutunut, Carrie sai kun saikin lopulta Mr. Bigin, Miranda antoi anteeksi Stevelle syrjähypyn ja Charlotte sai biologisen lapsen. Lässyti lässyti.
Mutta toki tämä oli katsomisen arvoinen. Must see-leffa ainakin minulle.
maanantai 2. kesäkuuta 2008
Ei hurraamista
On niin kauheesti kiireitä, etten ole ennättänyt suunnitella ulkomaille lähtemistä. Ärsyttää. Joudun tänään vielä käydä koulullakin viemässä työtodistuksen ennen kuin meen töihin. Hurraa.
sunnuntai 1. kesäkuuta 2008
Lets dance dance dance

Muistaako kukaan Beverly Hills 90210 sarjaa? Sehän kuuluu oman aikansa suuruuksiin. Hyllyssä on tällä hetkellä 1 ja 2 kausi. Odotan, että kolmas kausi alennetaan ja sitten voin ostaa sen. Nyt alan katsoa sarjan 4 kautta kun siskoni sen jo osti itselleen. Dylan <3
Jalat on turtana. Eilen tanssittiin kunnon koroissa ja seuraamukset on sen mukaiset. Ilta oli kai ihan onnistunut. Olin kolmen kaverin kanssa liikkeellä, joista kukaan ei kunnolla tuntenut toisiaan. Mä olin se yhdistävä tekijä. Ehkä pitää lähteä jatkossa vaan aina tietyn kaveripiirin kaa liikkeelle eikä koita yhdistellä kavereita. Ei oiken tuntunut luonnistuvan. Olin pitkästä aikaa melkein pilkkuun asti ja pitkästä aikaa kuulin siis myös hitaat biisit. Nyt taas muistin, minkä takia en ole yleensä ole loppuun asti. Ihanaa, että joku uskaltaa tulla hakemaan tanssimaan, mutta mä olen niin toope paritansseissa siis ihan perushitaissakin, et en mä kehtaa oikeesti lähteä tanssilattialle heilumaan jonkun tuntemattoman kanssa. Tää on surku, koska oikeestihan tanssista ei sais kieltäytyä, jos hakija ei oo ihan änkyräkännissä. Sori teille, jotka tulitte hakemaan mua tanssiin. Vika oli täysin minussa.
Eilen oli myös ensimmäinen kesätyöpäivä. Saman ketjun kauppa, missä olen ennenkin ollut töissä, mutta kaikki on kuitenkin täysin erilaista. Turhauttavaa opetella taas kaikki uudestaan. Ja tutustua taas uusiin ihmisiin, jotka tuntuivat tässä paikassa olevan hieman nyrpeitä. Huomista iltavuoroa odotellessa...
Bon Jovin keikka sen kun lähestyy. Yay.