tiistai 8. heinäkuuta 2008

Oon joskus tämmönen

ÄÄ-ä. En tiiä, mitä teen ton opinnäytetyön kaa. Ei se siitä mihinkään edennyt tänään. Ajattelin kyselytulosten sijaan aloittaa teorian kirjoittamisen, mutta lähin kirjasto avautuu kesälomalta vasta ensi viikolla. Olenko ihan laiska, jos odotan siihen asti? Ei tota kirjottamista pysty ilman päteviä lähteitä tehdä. Ensi viikkoon siis. Aineistohakuja pystyn jo valmiiksi tehdä ja suunnitella hieman teoriaosia ym.

Syömingit olivat perseestä tänään etenkin kun en ollut töissä, missä noita kaloreita olisi tullut kulutettuakin hyvissä määrin. Huomenna parannetaan. Ja mulla on sitäpaitsi aamuvuoro, joka polttaa kaloreita ihanan paljon.

Huomenna mennään myös kyläilemään kavereittaan kaa eräälle yhteiselle kaverillemme. Toisilla sitä vain on oma koti (ihan oikea oma omakotitalo) ja toisilla avomies tai vähintään poikaystävä ja toisilla jo perhe. Minä se vain asun kotona ja oon yksin. Kyllä elämä on sitten joskus perseestä.

Lauantaina taas baariin. Ainakin alustavasti näin on kaavailtu.

Oon koko päivän taas keikkunut Facebookissa. Koko toiminta lähtee jo käsistä ihan senkin takia, että koitan löytää sieltä kaikki mahdolliset tuttuni. Ja tutun tuttuni. Siis semmoset keneen ei pidetä muuta yhteyttä kuin pakollinen nopea moikkaus, jos jossain pahan sattuman kautta sattuu näkemään. Voi, että kun oon hölmö.

Huomenna loppuu tämä itsensä mollaaminen. Huomenna. Tänään saan ajatella, kuinka kaikilla muilla on asiat paremmin.

Ei kommentteja: