Eilen koitti se suuri päivä ja pääsin näkemään kauan odotetun elokuvan sarjasta Sinkkuelämää. Leffa alkoi kuudelta ja menin sinne kahden suht hyvän kaverini kanssa. Sali oli niin täynnä, että meidänkin paikkamme löytyivät riviltä neljä. Skreeniä oli pikkusen vaikea katsoa niin läheltä.
Sali täyttyi kaikenikäisistä naisista. Oli nuoria ja vanhoja. Oli tyylikkäitä ja ei niin tyylikkäitä. Oli tuttuja ja ei tuttuja. Kaikki olivat erilaisia, mutta jotenkin tuntui, että katsojilla oli jonkinlainen yhteys keskenään. Niin kuin valtavan iso kaveriporukka olisi tyttöjen kesken tullut katsomaan leffaa. Oli siellä muutama miespuolinenkin henkilö (ehkä viisi kappaletta). Joku luopio oli murtunut ja ottanut poikaystävänsä tyttöjen leffaan.
Leffa oli pitkä ja siihen mahtui siis kaikenlaisia asioita. Tunteita oli laidasta laitaan. Muoti oli vahvasti läsnä joka kohtauksessa, mikä oli odotettuakin. Muutamia juonenkäänteitä tiesin jo etukäteen, vaikka koitin viimeiseen asti sulkea silmäni kaikilta spoilauksilta. Uskoin silti, että minulta on se kaikkein yllättävin juonenkäänne näkemättä. Ja tästä tulee mielestäni koko leffan pisin miinus: ei siinä mitään suurta yllättävää juonenkäännettä olekaan!
Leffa olisi ollut paljon parempi, jos se olisi loppunut jotenkin muuten. Nyt kaikille jäi kaikki hyvin. Happy ending niin sanotusti. Samanthan rintasyöpä ei uusiutunut, Carrie sai kun saikin lopulta Mr. Bigin, Miranda antoi anteeksi Stevelle syrjähypyn ja Charlotte sai biologisen lapsen. Lässyti lässyti.
Mutta toki tämä oli katsomisen arvoinen. Must see-leffa ainakin minulle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti